tiistaina, toukokuuta 27, 2014

Vuosi sitten olin naamani polttanut impesilli, tänään oon aivan eri ihminen kuin sillon.

Yritän olla syvällinen... linkki vuoden takaiseen postaukseen

Viime kesäksi mulla oli paljon kaikkia suunnitelmia, joista kaikki Kainuun rastiviikkoa lukuunottamatta toteutui. Mä en todellakaan vaihtais viime kesää mistään hinnasta pois, se oli ehdottomasti paras kesä tähän mennessä. Positiivisimpia asioita tais olla se, että mun ei tarvinnu olla yhtään päivää yksin. Mulla riitti kavereita (onhan niitä vieläkin, ei ne mihinkään oo kadonnut) ja ensimmäisii kertoi ikinä, tunsin eläväni koko kesän.

Täksi kesäksi mulla on kolme kiinteetä juttua, jotka on kesätyöt, kesäkuussa, ja Fin5-suunnistusviikko Rukalla heinäkuun 6-12pv ja ripari 21-26.7 :) Muuten aion nähdä kavereita niin paljon kuin mahdollista, ja viettää aikaa perheen kanssa. Ja ennen kaikkea, saada selville tulevaisuuttani.

Musta tuntuu, että tän blogin tarina on tullut päätökseen. En kaipaa näitä tän blogin "haamuja" pahentamaan päiviäni satunnaisesti, eikä mun postausintokaan oo enää samanlaista. Voi olla, että sinnittelen kesän ilman, ja jos syksyllä vaan kaikki menee niinkuin toivon, alotan uuden blogin, joka kertoo sitten uusista asioista.

Ennen kaikkea, tän tarinan päätös on tässä nyt, koska mulla on edessä kasvun paikka, ja haluan aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Ei siis enää viime vuodesta (nollaan sen vuoden tästä, tänään alkaa mulle uusi vuosi) muistuttavaa blogia, vaan, jos koen, että haluan vielä kirjoittaa blogia, niin teen sen uudessa osoitteessa, uudella käyttäjällä.

Haluun vielä sanoa, että oon oppinut kuluneen vuoden aikana paljon itsestäni, rajoistani ja siitä, kuinka vaikeeta mun on enää luottaa. Ja, kun miettii viime kesää, mä ihastuin kolme kertaa, rakastuin kerran, enkä usko, että pystyn enää ikinä tekemään noin lyhyessä ajassa tota. Taitaa mennä vielä kauan, ennen kuin uskallan edes ihastua kunnolla, saati sitten rakastua, tai edes pystyn luottamaan johonkin ihmiseen niin paljon, että olisin valmis mihinkään ystävyyttä enempään.

Näihin sanoihin, kiitos kaikille, ketkä tätä epämääräisyyttä on lukenut, tä oli tässä.

THE END

Kiittäen ja kumartaen, Jannnnsku

sunnuntaina, toukokuuta 25, 2014

Me voitetaan Karjala takaisin, hetkeks vaan, mutta kuitenkin.

Alotetaan siitä, että LEIJONAT PELAA TÄNÄÄN FINAALISSA! Tolla joukkueella, jonka piti olla suurin floppi since jotain nakki ja muusi. ME OLLAAN FINAALISSA! Mä itte en oo epäilly hetkeäkään, etteikö noi vois voittaa jotain. Mä oon luottanut, että ne osaa voittaa oikeet pelit ja tehdä jotain huikeeta. Kaiken lisäks, Jori on ottanu huikeen kirin mun lempipelaaja listalla, ja keikku tällä hetkellä sijalla yks ja puol. Sehän kuitenkin se oli, ketä sano, että Leijonat lähtee Minskistä mitalit kaulassa, ja se oli oikeessa!

Ja nyt kuviin.

Eka shortsipäivä! Rakkausshortsit ja nätti paita! Shortsit Stadium (Race Marine) ja Paita H&M.
Kokeilua
Rakastan tota äitin farkkutakkia!
Tarkennus taas kohdillaan ja silleen :D 
Badass:D
Korkkarit! Mulla! Korkkarit!
Näyttää hiukset niin vaaleilta:D

Ja sit kännykuviin:

Kokeilin ottari lettii yks päivä:)
Eka teepparipäivä!:)
Mein KarjalaChihu on sitä mieltä, että huomenna voitetaan Karjala takaisin! :D
Nää pallerot ei ookkaan hetkeen täällä esiintynyt. Tänään vuorossa kännykkä-Aksu:D
Täyty vaihtaa paita, ku sotkin toisen, varastin äidin upouuden paidan :D
Eilen olin Jennin luona saunassa ja uimassa ja katottiin peliin, ku isi ja Terhiki kävi siinä ja sit söin siin kans:) Oli kiva nähä pitkäst aikaa siskoo kunnel ja saad vähä siskoaikaa:)
Eilis illan asustust:D Kyllä, mul on shortsit jalassa:D
Pelin jälkee täyty viel lähtee lenkil rauhottuu:D Ja popittaa samal kaikkii lätkäbiisei:D
#mmselfie #mmkisat. Mikä helle? Mä tasan käytän mun Leijona-pipoa! (sain täl jo twitteriin kommentin et mitä mä lesoon XD)

Peliä odotellessa! Tänään vietetään Papan synttäreitä ja katotaan lätkää, huudetaan ja kannustetaan Suomi VOITTOON! (Jos Suomi voittaa, aion kinata äidiltä luvan lähteä Helsinkiin!)
~Jannu

keskiviikkona, toukokuuta 21, 2014

10 päivää kesälomaan!

Kesäloma alkaa siis 31.5, lauantaina, ja sitten mulla onkin yks päivä vapaata, ja sit maanantaina alkaa työt kasilta aamulla :D Jos siis mun sähköposti on mennyt perille, oon ihan hermona, kun en oo saanu mitään vastausta enkä enää tiedä mihin osotteeseen mun PITI se sposti lähettää ja en tiiä oonko kirjottanu sen oikein. Toivottavasti näen Emmaa täs pian ni saan udeltua siltä et onks se saanu mitään vastausta:D Se meinaa tulee kans UPM:lle töihin, ja oon ihan fiilareissa kun tunnen sieltä jonkun!

Täs nyt on taas kulunu aikaa, perjantaina 9pv mulla oli tosiaan kavereita kylässä, katottiin Rakkaus lainassa -leffa, syötiin pizzaa ja mässyy ja naurettiin. Lauantaina 10pv oli iskän isän 70v syndet, joilta lähdettiin joskus 17 kotiin, ja meikä ihan paiseis ku Suomen peli oli jo alkanu :D No, kattelin sen nauhalta iskällä ja jäin sinne lapsenvahdiksi:) Sunnuntaina heräsin ennen kymmentä, peitin mun JA Jimin sängyt ja latasin kahvinkeittimen "äitienpäivälahjaksi", tosin isi käytti sitä keitintä, joten Terhi ei ees tienny et olin ladannu sen xd Olin kympiltä kotona, just sopivasti samaan aikaan Jennin kanssa, ja äippä oli lenkillä, joten me saatiin laitettuu jotain härdellejä kuntoon. Mä tulostin äitille lahjaksi äitienpäivä kuponkeja, joissa oli kaikkee koiran ulkoilutuksesta viikon roskavuoroon:D Jossain välissä mentiin Mamman työ, jossa syötiin pikakiirellä, sit meikä keräämään meijän vakiopaikasta valkovuokkoja, joita löysin ehkä _viis_ ja sit iskälle, mis väsäsin kukista hienon paketin Terhin äidille xd Isiltä lähdettiin melkeen heti Euraan, jossa oltiin Mummilla ennen Mummia, koska kumpikaan iskä tai sen veli ei ollu ilmottanut Mummille et mihin aikaan ollaan tulossa XD no siellä oltiin taas serkkujen kanssa, niitä nyt näkiki sit kahtena päivänä peräkkäin, iha jees, yleensä nähdään kerran kuussa tai vähemmän :D Eurasta, as usually, myöhässä Sydikseen Terhin äidin luo, missä syötiin ja näin. Siel oli myös Jimin ja Mimon 4-vuotias serkku mikä on kyl ihana ilmestys<3 Nytkin se juoksi halaamaan Mimosaa ku mentiin sisään, sit Jenni (ketä on sen kans samas tarhas:D) kysy et eiks muut saa halii ni se halas Jimin Jennin ja mut:D Ihana<3

Nyt viikonloppuna lähin viikon kuumeilusta huolimatta sinne isosleirille, enkä kadu, vaik paskoin selkäni ja poltin poskeni ja nenäni:D Oli ihan mahtavaa, tyksin tästä porukasta jopa enemmän kun viimevuoden isosporukasta! Juttelin monien ihmisten kanssa, nauroin, lauloin, leikin ponileikkiä, pelasin pikipataa ja lännen nopeinta, JONKA VOITI wihii! ja lauloin saunalaulua ja kastoin talviturkkini:D Ja, most of all, tutustuin niihin isosiin, joitten kanssa oon samalla leirillä! No, Sonyn ja Santerin tunnen entuudestaan ja yhen isonen olin viimevuonna ja yks on rinnakkaisluokalla, mut ainaki kahteen tutustuin! Sunnuntaina lähdettiin puol ysi vesibussi takasin kaupunkiin, Poroholmassa venattiin bussia ja sit kirkolle, mis alko kympiltä jumis mis meijät siunattiin kesän isostyöhön. Keräsin siel sit kolehtii vapaa-ehtosen :D Ja ehtoollisviini oli pahempaa ku ikinä, yöh! Opin tuol leiril myös sen, et mokaan _jokaikisen_ sketsin mihin osallistun :D hups :D Niin joo ja oli eka kerta, kun onnistuin murhaamaan jonkun halimurhaajassa! wihii! Ainoo huono juttu on uudet yövalvojat, jotka on ihan tyhmiä, ja se, että ohjaajat myöhästy meidän iltaohjelmasta Suomen pelin takia, JOTA JOKU MUUKIN OLISI EHKÄ HALUNNUT KATSOA! Onneks oli Iippa joka kerto koko ajan mitä tapahtu, plus joka kolmas viesti tais olla jotain Lekza<33333 Jopo<33333 tyylistä, että :D Ei silti, kiitos siitä, en ois tiennyt pelin etenemisestä mitään, jossei se olis raportoinu! Ja tästä tuli mieleen, mulla on se peli kai nauhalla iskällä, et käyn kattomas sen tänään ehkä ainakin parhaat palat :D 

Mitäs tässä, tosiaan vikat viikot oon kattonu kaikki mahdolliset Suomen pelit ja eläny taas täysillä lätkäkuplassa. Onneks Sveitsi voitti Latvian niin Leijonat meni jatkoon ja pelit jatkuu ainakin yhdellä. Tänään myös arvotaan CHL-alkulohkot joten saa tietää et ketkä joukkueet tulee syksyllä Raumalle pelaan Lukkoo vastaan!

Oon nyt vikat kolme yötä nukkunu tosi huonosti (okei paskoin selkäni lauantaina, mut olin niin väsyny et nukahdin kivusta huolimatta...) ja kävely on ollu niin kipeetä, etten oo viittiny lähtee kouluun kitumaan. Eilen kävelin lähikauppaan ja söin kesän ekan ulkoilma jäden, ja sen jälkeen makasinkin loppuillan reporankana sängyssä, kun selkä sattu, ku meikä idiootti meni mettäreittiä... Jalat on tosi kipeet, en tie onks noi selkälihakset niin jumissa, ettei veri kierrä kunnolla tai jotain, mut ainakin mul on pitkästä aikaa polvessa mustelma, ja ei niin pitkästä aikaa oikeessa nilkassa taas kunnon nestepatti...

Kaiken lisäksi mun on ruvennut tekeen ihan törkeenä miele farkkutakkia. Koska tarviin kesäks kuitenkin takin, ja toi mun nahkatakki alkaa olla aika nähty, niin haluisin farkkutakin. Eilen korkkasin uudet shortsit, tosin säärien kunnon takii niiden kans oli sukkikset, mut kuitenkin, kesä!

Tää mekko mul oli siel 70v syndeil! Rakkautta ensi silmyksellä-mekko! Tyksin myös tosta Jennin "bleiseristä", toi sama mul oli juhlalounaallakin. Mul oli siis tona viikonloppuna molempina päivinä hame, lauantaina toi ja sunnuntaina viimekesänä Tampereelta ostettu "Karkkimekko" joka oli mun mielestä täydellisen pirtee äitien päiväks:)
Jenni väsäs mulle tollaset enkelikiharat ja hyödynsin ne viel sunnuntaina, tosin ponnarilla:)
Toi pipon on ollu ahkerasti päässä, ja toi paitaki on vahvasti semnen "suomi"paita, se on sinivalkonen ja mulla oli se päällä siellä porissa sillon joskus ku olin kattoo sitä pelii :D
Pakollinen instaräpsy iPadilla :D
Tää on jotenki tosi kiva, vaik ite sanonki?
Ennen leirii, tosi terveen näkönen heppu hei!
Eka ilta meni palellessa :D 
Kävin kattoo ku muut sauno ja hilluin melkeen sen koko ajan siellä, juttelin ohjaajien kaa ja Sonyn kaa tms.:D
Ei kahta ilman kolmatta, mul tosiaan oli kolme pipoo tuolla, perjantain mul oli Leijonapipo, tai siis vaihdoin sen päähäni heti ku saavuttiin karvattiin, matkustin tolla New York pipolla, mitä Sony käytti perillä :D Lauantaina oli sit tää Jokeripipo, jota kaikki taas arvosti ihan hinneenä:D Mut siihen oli syy, Selänteen uran vika peli oli Pe-La yönä ja mä kunnioitin Teemua tolla pipolla:D
Vuoden eka T-paita keli!:D
Eilen, toi takki on kätevä, noi shortsit on ihanat, aurinkolasit ja kengät on rakkaus:D
Tykkään tosta vyöstä!
Namnam, jädee!
Instaversio:D
"löysin" mun yhden kesähameen, kokeilin, tykkäsin, nappasin kuvan ja pelleillin kuvanmuokkausohjelmilla:D

Tää on pitkä ku nälkävuosi.
~Jannu

perjantaina, toukokuuta 09, 2014

tiistaina, toukokuuta 06, 2014